lauantai 19. elokuuta 2017

Elian kirkko ja Kokonniemen kalmisto

Sadan enkelin kirkosta siirryimme Pyhän profeetta Elian kirkkoon. Täällä olin etukäteen "vähän salaa" töiden puolesta viime marraskuussa vieraillutkin, vaikka sovittiin että mennään Ilomantsiin yhdessä. Mutta kuten Sissolan vierailun yhteydessä sanoinkin, ei se talvella tehty vierailu ollut ollenkaan sama asia.
Ilomantsin pitäjä eli pogosta sai veronkanto-oikeuden todennäköisesti jo 1300-luvulla. Ensimmäinen maininta pyhän Elian seurakunnasta on Vatjan viidenneksen verokirjassa vuodelta 1500. Pieni profeetta Elian, tai karjalaisittain Iljan, ortodoksinen kirkko sijaitsi aikoinaan luterilaisen kirkon vieressä Pappilanvaaralla. Ilomantsi on yli 500-vuotisen historiansa ajan elänyt idän ja lännen kulttuurin välissä. Nykyään Ilomantsi on Suomen ortodoksisin kunta, sillä asukkaista yli 17 % kuuluu ortodoksiseen kirkkoon. Täällä karjalainen mielenmaisema yhdistyy itäsavolaiseen luonteenlaatuun.
Asukasluvultaan (5214 henkeä) kunta on pieni, mutta Ilomantsissa kohoaa Suomen suurin ortodoksinen puukirkko. Viisikupolinen kirkko on pietarilaisen arkkitehti S.V. Sadovnikovin suunnittelema ja se vihittiin käyttöönsä 1892. Järjestyksessään kirkko on paikkakunnan kuudes ortodoksinen kirkko. Edellinen Elian kirkko purettiin huonokuntoisena vuonna 1917.
Elian kirkossa ei saanut valokuvata sisällä, mutta koska dokumentoin kirkkoa talvella RIISAn kokoelmiin, sain kirkkoherra Ioannis Lampropoulokselta luvan julkaista kuvat myös blogin puolella. Ikonostaasi on valmistettu Pietarissa. 
Rukouksellisesti kirkon merkittävin ikoni sijaitsee kirkkosalin vasemmassa reunassa. Sinitaustainen Tihvinän Jumalanäidin ikoni on maalattu 1756 ja se on peräisin rajan taakse jääneestä Melaselän tsasounasta.  Sen kerrotaan olevan rukoushuoneen ainut pelastunut ikoni. Viime sotien jälkeen ikonien arvoa ei ymmärretty, ja perimätiedon mukaan kyseistä ikonia oli käytetty "ennen löytymistään" eräässä talossa jopa tiskipöydän kantena! Kyseisen ikonin kopiota kuljetetaan edelleen vuosittain veneristisaatossa Ilomantsista Melaselkään.
Pitkospuita pitkin Kokonniemeen.
Kyselin etukäteen vinkkejä Ilomantsin matkailuun ja kaikkia kohteita ei yhden päivän aikana ehditty kiertää. Jotta päivä ei olisi mennyt suorittamiseksi poimittiin vain muutama kohde. Elian kirkon vieressä sijaitsee Kokonniemen kalmisto, jossa myös poikkesimme. Myös Jalkaisin-blogi on vieraillut kalmistossa kesällä 2012, ja mainitsi sen olevan "kaunein hautuumaa, jolla olen käynyt".
Seuraava teksti on lainattu Kokonniemen kalmiston esittelytekstistä:

"Karjalaiset perustivat kalmistonsa vesiväylien varsille, niemiin tai saariin. Kokonniemi on tyypillinen karjalainen luonnonvarainen ortodoksinen kalmisto. Se perustttiin 1790-luvulla ja se toimi kauan seurakunnan päähautausmaana. 
Edesmenneiden puolesta rukoileminen ja haudoilla käynti kuuluvat karjalaiseen kristilliseen perinteeseen. Kokonniemessäkin käydään yhä muistelemassa edesmenneitä. Paikka on pyhä. Kävijältä odotetaan kunnioitusta ja arvostusta ikiaikaisia arvoja kohtaan. Kaikenlainen häiriön aiheuttaminen alueella on kielletty.
Ortodoksisen kristillisen ajattelun mukaan kaikki maallinen katoaa, myös haudat. Vain sielut jatkavat elämäänsä iankaikkisuudessa. Metsän kätkössä on vanhoja säilyneitä kivimuistomerkkejä. Kokonniemeä ei kuitenkaan määrittele moderni tiukka hautageometria. 
Tunnetuimpia Kokonniemeen haudattuja vainajia ovat runonlaulaja Simana Sissonen (k. 1848) ja opettaja Johannes Karhapää (k. 1918). Simanan hirsinen hautamuistomerkki eli grobu on sisäänkäynnin jälkeen heti oikealla.
Alue on muinaismuistolain perusteella suojeltua aluetta. Voit kävellä kalmistossa vapaasti. Toivomme kuitenkin, että käytät jo valmiiksi tallattuja metsäpolkuja. Nykyinen Kokonniemi on pitkälti muurahaisten valtakuntaa. Kaikki elävä on arvokasta."

"Useimmilla hautuumailla rahisee hiekka jaloissasi,
Kokonniemen poluilla tuskin kuulet
askeltesi ääntä,
lehdet, neulaset, sammalet,
kunnioittavat nukkuvien rauhaa."
- Leo Mäkelä -
Simana Sissosen (1786-1848) grobu.
Muurahaiset olivat todellakin vallanneet Kokonniemen. Jalkojansa sai liikutella vilkkaasti, jotta pienet työläiset eivät olisi kipitelleet kengille. Täällä luonto ja rauha olivat läsnä. Tämä taisi olla ensimmäinen kerta, kun vierailin hautausmaalla jossa haudat eivät seisoneet suorissa riveissä. Ajoittain näytti jopa siltä kuin ne olisivat kurkistelleet kuusten takaa....
Niin kaunis on hiljaisuus.
Taisin vähän mielessäni riemuita, että pääsin tutustumaan Ilomantsiin kesäasussaan. Ja siitä, että paikkakunnalle on tarve tulla toistekin. Nimikin on jo täynnä iloa. Tosin ystäväni selvitti automatkalla, että paikkakunnan nimi olisi peräisin munkki Ilja Mantsisesta, joka olisi tullut Laatokalta Mantsinsaaresta perustamaan Ilomantsiin Iljalle pyhitettyä kirkkoa. Saamen pohjalta lähtevän selityksen on esittänyt Ante Aikio, jonka mukaan Ilomantsi perustuu kokonaan saameen ja merkitsee ’ylimmäinen’ (lausutaan suurin piirtein "ilomaantse"). Selitys on äänteellisesti perusteltu ja merkitykseltään luonteva: Ilomantsinjärvi on omalla reitillään vesistön ylin järvi. Nimi on siis alkuaan vesistönimi ja vasta toissijaisesti kylän ja pitäjän nimi (lähde: Alpo Räisäinen - Pielisen Karjalan saamelaisperäisiä paikannimiä).

Onko ruudun toisella puolen Ilomantsin kävijöitä?

Sadan enkelin kirkko

Varsinainen yhteinen tutustuminen Ilomantsiin ystävien kanssa alkoi evankelisluterilaisesta kirkosta, joka sijaitsee kauniilla paikalla Pappilanvaaralla. Laelta näkee Ilomantsinjärvelle. Kirkko on luterilaisittain erikoinen ja sitä kutsutaankin värikkäästä koristelustaan johtuen kuvakirkoksi. Vuonna 1796 Henrik Johan Mechelinin johdolla rakennettu kirkko on järjestyksessään viides, joten Ilomantsin seurakunnan pitkää historiaa voi ymmärtää jo sitä kautta.  
Ilomantsin kirkon koristelusta vastasi Samuel Elmgren 1830-1832. Ajatus luterilaisittain poikkeuksellisen runsaasta koristelusta on Heikki Hangan tutkimuksen mukaan saatu todennäköisesti läheisen ortodoksisen kirkon runsaasta maalauskoristelusta ja ikoneista. Samuel Elmgren maalasi kirkkoon puolensataa enkelihahmoa sekä lukuisia Raamatun kertomuksia ja henkilöitä. Hangan mukaan kirkon koristelutyyli on ainutlaatuinen. Elmgren maalasi kuvakoristelut pääosin liimaväreillä, mutta paranteli yksityiskohtia öljyvärein. Maalaustyyli edustaa kansanomaista uusklassismia ja lähimmät vastineet koristelutyylille löytyvät Ruotsista.
Kirkossa ei tarvitse jäädä miettimään mitä henkilöt ja tapahtumat esittävät, sillä jokaisen yhteydessä on teksti selittämässä aihetta. Näin kuvat toimivat opetuskuvina nykyisillekin kävijöille, mikäli esimerkiksi evankelistojen henkilöllisyyden paljastavat attribuutit ovat päässeet unohtumaan (Johannes - kotka, Matteus - enkeli, Markus - leijona, Luukas - härkä).
1840-luvulla kirkkoa korjattiin ja uudistettiin mm. lehtereitä, kuoria ja eteisiä. Tällöin myös osa alkuperäisestä Elmgrenin koristelusta jäi uuden maalipinnan alle. Korjaukset jatkuivat 1900-luvun alussa. Viipurilainen arkkitehti Juhani Viiste pyrki säilyttämään Elmgrenin maalaukset sisätilojen kunnostuksen yhteydessä. Näiden vanhojen maalausten kunnostajaksi valittiin viipurilainen taiteilija Lauri Välke. Hän maalasi kirkkoon myös lisää enkeleitä. Apuna toimi enolainen taidemaalari Eino Härkönen. Viimeisin suuri korjaus tehtin vuosina 1993-1994, jolloin puhdistettiin ja entisöitiin vanhoja maalaksia. 
Kirkko oli tosiaan värikäs ja koristeellinen muihin näkemiini luterilaisiin kirkkoihin verrattuna. 
Hyvä alku Ilomantsin turistivierailulle.

sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

Sissola

Kesämatkailu jatkukoon! Ilomantsi oli yksi kesälistan odotetuimmista kohteista. Puhuimme asiasta ystäväni kanssa muistaakseni viime syksynä, että molemmat ovat tahoillaan pohtineet kuinka mukavaa Ilomantsissa olisi käydä. Sovittiin, että tänä kesänä käydään, ja minä taisin vielä sanoa Joensuussa asuvalle ystävälleni, että ette sitten mene ilman minua! (Kun sattuvat asumaan lähempänä) Noh, tässähän kävi sitten niin, että itse jouduin tuon lupaukseni rikkomaan, sillä marraskuussa tein työmatkan Ilomantsiin.... Mutta eihän sitä talvireissua lasketa, eihän se ole ollenkaan sama asia. Kävipä sitten vielä niin, että rikoin lupaukseni vielä kertaalleen, kun entiseltä työkaverilta tuli kesäjuhlakutsu Sissolaan, Ilomantsin Mekrijärvelle.... Tämäkin oli itse asiassa puolittainen työmatka, sillä tarkoitus oli valokuvata museon kokoelmiin aineetonta kulttuuriperintöä.
Karjalan ja koko Suomen arkkipiispa Leo pyhitti ja siunasi Sissolan tilat uuteen käyttöön. Arkkipiispaa avustivat toimituksessa Ilomantsin ortodoksisen seurakunnan kirkkoherra Ioannis Lampropoulos ja isä Raimo Sissonen.
Kansanmuusikko Emilia Kallonen esitti runonlauluja ja itkuvirren.
Tilaisuudessa juhlittiin runonlaulaja Simana Sissosen (1786-1848) kotitalon ja esineistön siirtymistä jälleen suvun omistukseen (pieni pala tunnelmaa täällä). Pihapiiriin kuuluu Simanan pirtti ja Iivanan pirtti sekä pihapiirin laidoilla aitta, navetta, liiteri ja savusauna. Kohteen kulttuurihistoriallinen arvo perustuu Museoviraston mukaan erityisesti sen henkilöhistorialliseen merkittävyyteen ja karjalaiseen kulttuuriperintöön. 
Sissola on Suomen ainoa runonlauluperinteeseen liittyvä rakennusryhmä, joka sijaitsee alkuperäisellä paikallaan. Se on ollut Sissosten runonlaulajasuvun asuinpaikkana jo 1600-luvulta lähtien. Simana Sissosen rakentama hirsinen päärakennus valmistui 1800-luvun alussa. 1900-luvun alussa perinteinen paritupa jaettiin kuitenkin kahtia, sillä tilalla asuneet perhekunnat riitaantuivat keskenään. Tuvasta irrotetut kamarit ja eteinen siirrettiin pihapiirin itälaidalle.
Sissosten sukuseuran sivuilla Simanasta kerrotaan seuraavaa:

Simana Sissosta pidetään parhaana Suomen puolella vaikuttaneista runonlaulajista. Kansanrunoudenkerääjä David Emmanuel Daniel (Taneli) Europaeus löysi hänet Ilomantsiin suuntautuneella runonkeruumatkallaan 1845. Hän merkitsi Simanalta muistiin noin 60 runoa ja loitsua. Seuraavana vuonna runoilija ja suomalais-ugrilaisten kielten tutkija August Ahlqvist laulatti Simanaa ja sai häneltä parikymmentä toisintoa. Valitettavasti kumpikaan runonkerääjistä ei merkinnyt muistiin, mitkä runot ovat Simanalta. Tutkijoiden mukaan Simana osasi suurimman osan Kalevala-aiheisista kertomarunoista, loitsuista ja häävirsistä. Hänen laulamanaan pidetään runoja kuten Maailmansyntyruno, Kilpalaulanta, Veneenveisto, Vipusen runo, Kanteleen synty, Sammon ryöstö ja Lemminkäisen virsi, jotka ovat kaikille tuttuja kansalliseepoksestamme Kalevalasta. Samalla ne ovat keskeinen osa maamme aineetonta kulttuuriperintöä. Simanan runot ovat kuitenkin lyhempiä kuin Kalevalaan painetut runot.
Kirjailija ja kansanrunoudentutkija Martti Haavio (1899-1973) on kirjoittanut vierailustaan Sissolassa 1933 näin:

Harmaassa, siistissä pirtissä - samassa, jossa Simana lauloi virsiään omituiselle nuorukaiselle Taneli Europaeukselle - viivyin tunnelmallisen iltahetken. Pienten ikkunaruutujen takana oli Mekrijärvi tyynenä ja tummana: mutta sen yllä lepäsivät heinäkuun raskaat ukkospilvet, valkoiset, mustat, punertavat. Aurinko katsahteli niiden välistä vaipuessaan länttä kohti, Mekrijärven taakse. Talon yläpuolella, loivalla rinteellä, olivat pellot, peltojen takana metsä, ja jos silmäni olisivat voineet tunkeutua sen lävitse, olisin nähnyt idyllisen leveän Koitajoen, joka yhdessä Mekrijärven kanssa luo tästä kyläkunnasta suuren niemimaan. Jos luonto, niinkuin sanotaan, kykenee lahjoittamaan ihmiselle laulun taidon, on Mekrijärven kauniilla ja väkevällä maisemalla ollut aivan erikoinen kyky siihen. (Haavio:Viimeiset runonlaulajat. Kolmas painos.WSOY 1985, ss.152-153)

Allekirjoitan etenkin tuon viimeisen Haavion virkkeen luonnon vaikuttavuudesta myös näin kesällä 2017. Aivan uskomattoman kaunis paikka! ♥
Evakko-Kristus ja Eeva Zittingin maalaamat Konevitsan Jumalanäiti ja Pyhittäjä Sisoes Suuri.
Eeva Zitting maalasi Sissosten suvun nimikkopyhän, pyhittäjä Sisoes Suuren.
Sissola on avoinna keskiviikkoisin klo 12-16, 15.8.2017 saakka 
Mekrijärvellä Ilomantsissa. 
Pääsymaksu 12€, lapset ilmaiseksi. 
Avoinna ryhmille myös tilauksesta. 
Lisätietoja täältä.

lauantai 29. heinäkuuta 2017

Toinilan taidepolku

Kesänäyttelyn lisäksi kiertelin myös Toinilan taidepolulla. Polku on "kaikkien käytössä oleva ja yhteisöllisyyteen kasvattava Taidepolku, jossa teoksiin on lupa koskea ja niitä voi muokata mieleisekseen".
Joku oli toteuttanut "muotokuvan" toisesta Toinilan ohjaajasta Biagio Rosasta.
Kapteeni Biagio.
Petäjävesi on pieni paikka, mutta monesta asiasta näkyy kiinnostus kulttuuria kohtaan.