tiistai 31. toukokuuta 2016

Hurmioituneesta Taiteentuntijaksi

Tämä tuli vähän yllätyksenä itsellenikin. Olen aloittanut Savon Sanomien kulttuuribloggaajana nimellä Taiteentuntija. Kuopion kulttuurikentältä tuli pyyntö, että josko voisin kirjoittaa kulttuurista myös lehden alaisuuteen. Taiteentuntija tulee olemaan eräänlainen Hurmioituneen sisarblogi. Se ei vaikuta Hurmioituneen sisältöön todennäköisesti mitenkään, vaan täällä jatketaan samanlaisella sekahedelmäsopalla kuin ennenkin. Mikäli jotakuta kuitenkin kiinnostaa myös mitä toisen blogin puolella tapahtuu, linkittelen tekstejä kenties myös tänne.

Jännittää. Vaikka johan tässä kirjoitellaan blogimaailmassa jo kuudetta vuotta. Mutta ehkä se, että Hurmioituneelle on muodostunut jo vakituinen lukija- ja kommentoijakunta, että "tyhjään tilaan" hyppääminen tuntuu pelottavalta. Yritän kuitenkin ottaa rennosti ja kirjoitella silloin ja siten kuin hyvältä tuntuu.
Toinen hämmentävä huomio oli löytää itsensä tällaiselta listalta. En tiedä yhtään millä perusteella/meriiteillä minut on nostettu "maamme suosituimmat kulttuuriaiheiset blogit" listauksessa kolmanneksi. Eihän tässä voi muuta sanoa kun Kiitos! ♥ Etenkin teille pidempään mukanani kulkeneille. 

Eikös me jatketa samoilla raiteilla? 
Vauhti tulee tuskin tästä kiihtymään, että ehtii nauttia niistä maisemistakin. :)

8 kommenttia:

  1. Hienoa! Olet muuten ansaitusti Blogit.fi-listan taide-kategoriassa top ykkönen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä ihmettä?! :D Mistä näitä sijoituksia oikein tupsahtelee?? En ole lainkaan ehtinyt seurata oman blogin tilastojakaan vähään aikaan. Mutta hienoa kiitostahan se on kun te tykkäätte! ♥

      Poista
  2. Onneksi olkoon! Tosi hienoa!

    Pitää ihan kertoa tässä yhteydessä että minuelle tuli Aku Ankka kun olin aivan pieni. Istuin isän polvella kun hän luki sitä minulle. Isä sanoi eräs päivä että opettele sinä itse lukemaan niin ei minun tarvitse lukea sinulle. Niinpä teinkin. Opettelin myös kirjoittamaan juuri viisi vuotta täytettyäni. Päätin heti aloittaa kirjoitamaan kirjaa;). En ole koskaan kirjaa saannut tehdyksi vaikka lapseni siitä ovat minua huomauttaneet ja kannustaneet siihen. Enhän minä edes osaa yhtäkään kieltä kunnolla.

    Aloin päivittäin lukemaan kahden päivälehden kulttuurisivuja kun olin 8-10 vuotias. Yksi lehdistä oli juuri Savon Sanomat ja toinen Helsingin Sanomat. Luin kulttuurisivut joka päivä viimeistä sanaa myöten. Enhän minä paljoa niistä ymmärtänyt mutta kiinnosti kovasti. Ajattelin että ehkä opin joskus ymmärtämään jos jatkan ahkerasti lukemistani.
    Ei minusta koskaan tullut taiteentietäjää eikä muutakaan siihen suuntaan. Kiinnostusta kyllä rittää, varsinkin arkkitehtuuriin. Psykologia, psykoanalyysi ja historia ovat ehkä ne kaksi alaa jotka hallitsen parhaiten.

    Joten tulen erittäin mielelläni lukemaan uutta blogiasikin. Odotan mielenkiinnolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.
      Monelta olen kuullut, että Aku Ankka on ollut hyvä väline lukemaan opettelussa. Ja sehän on mukavaa jos kulttuurisivutkin kiinnostavat! Innostus ja kiinnostus vie pitkälle. Niiden avulla saa tuotua iloa elämään, vaikka sitten ihailemalla sitä arkkitehtuuria. :)

      Poista
  3. Hienoa! Muistelen ennustaneeni jotain tällaista.
    Hyvä, että pidät tämän "sekametelisopan" ja hyvä kun saat kenties laajempaa näkyvyyttä lehdessä. Tyylisi on harvinainen ja hyvä: kirjoittaa ehkä vaikeasti lähestyttävistä aiheista tavallisesti ja ymmärrettävästi, niin että lukija voi rauhallisin mielin astua mukaan ja kulkea siinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinussa taitaa olla ennustajan vikaa? ;) En todellakaan aio luopua Hurmioituneesta, tämä on rakkain luomukseni. Nautin kirjoittamisesta, joten ajattelin, että ehkä minusta riittää toisenkin blogin verran höpöteltävää. Saa nyt sitten nähdä kuinka kaksi blogia istuu päivätyön rinnalle.

      Kauniisti sanottu! Näin toivonkin, että vaikealtakin tuntuvat asiat kääntyisivät ymmärrettäviksi tai ainakin hieman helpommin lähestyttävämmiksi.

      Enkä ole unohtanut sinua ja mielenkiintoista riippukeinuhaastetta! Pahoittelen, että haasteeseen vastaaminen on kestänyt, mutta se on jo ihan tuloillaan. Lupaan! :)

      Poista