maanantai 11. toukokuuta 2015

Piirtämistä, pyöräilyä ja reggaerytmejä

Kesää kohti mennään ja taas aletaan olla niissä hetkissä, kun jokainen viikonloppu on täynnä jonkinlaista ohjelmaa. Koskaan ei voi tietää mitä tulee vastaan, jos ei ole katsonut etukäteen tapahtumakalenteria. Näin kävi viimekin viikonloppuna.
Olin menossa kuvaamaan Kauppakadulle Taiteen Kasvu ry:n järjestämää katuliitupiirrostapahtumaa. Harmi vain että sää oli sateinen, sillä se karsi varmasti paljon osallistujia. Tästäkin huolimatta asfalttiin oli ilmestynyt jo monta värikästä piirrosta ennen kuin olin itse ehtinyt paikalle. Iltapäivän puolella sade alkoi laantua, mutta oli ehtinyt sulattaa osan piirustuksista hieman suttuisiksi. Pisaroiden kastellessa kävelyosuutta, osa piirtäjistä haki suojaa ja kuivaa piirustusalustaa seinien vierustoilta. Näitä katupiirustustapahtumia voisi järjestää pitkin kesää! Tulin paikalle siinä vaiheessa, kun tapahtuma alkoi olla jo lopuillaan ja ideoita alkoi syntyä varsinaisesti vasta silloin, kun katseli muiden piirustuksia.
Kirjoittelin tervehdysteksin.
Se varsinainen yllätys olikin sitten kävelykadulla. Telttaa teltan vieressä ja pyörää jos jonkinlaista. Ainiin, se Pyöräilyviikko. Pyöräilyviikon tapahtumat jatkuvat sunnuntaihin 17.5.2015 saakka, joten suosittelen kurkkaamaan ohjelman, mikäli suuntaat keskustan tuntumaan.
Piipahdin ostamassa välipalaa ennen iltapäivän seuraavaan tapahtumaan suuntaamista. Palatessani Kompassille soi letkeät reggaerytmit ja mietin, että mitenkäs tämä kuulostaa jotenkin tutulta. Sehän oli Raappana.
Kun musiikki tuntuu hyvältä....





Vaikka en voinut jäädä kuuntelemaan koko esitystä, sai rytmit harmaan sadesään keskellä yleisön nyökkäilemään ja keinumaan tahdissa. Reggae on ehdottomasti kesämusiikkia! Onneksi satuin paikalle oikeaan aikaan.

2 kommenttia:

  1. Kivat päivät siellä. Eikä sääkään näköjään haitannut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paluumuuttajatar: Ei haitannut, tihkusadetta oli jonkin verran ja iltapäivällä oli pilvisen harmaata, mutta ei varsinaisesti enää satanut.

      Poista