maanantai 12. tammikuuta 2015

Katseen hakeutuessa ulos

Arki on käynnistynyt ihan toden teolla, joka tarkoittaa sitä että päivät kuluvat esseiden ja muiden kirjoitustehtävien parissa. Aamuihmisenä parasta toiminta-aikaa on kaikki valoisa aika, vaikka silloin kannattaisi olla haukkaamassa happea myös ulkona. Toistaiseksi olen kuitenkin tyytynyt nauttimaan aurinkoisista ilmoista ikkunan läpi ja myönnettävä on, että kirjoituksen lomassa on välillä pidettävä "luovia taukoja", kun katse hakeutuu väkisin ulos ikkunasta. Kaunis ulkoilma antaa kyllä energiaa kirjoitukseen ikkunankin läpi. Lauseet juoksevat nopeammin valoisalla kuin pimeällä. Kevään kuluessa toivottavasti taas entistä suuremmilla harppauksilla, kun valon määrä kasvaa. Marras- joulukuu tuotti vaikeuksia monella tasolla, mutta nyt näyttää taas hyvältä. Kovaa vauhtia täyttyvä kalenterikaan ei ahdista jos mieli on muuten pirteä.
Kotitoimiston maisemista osaa tällaisina päivinä nauttia.

2 kommenttia:

  1. Ihan totta. Minäkin luulen jo huomanneeni päivän pitenemisen ja miehen kanssa molemmat tänään tuossa tuumattiin, että illallahan jopa jo jaksaa ajatella jotakin muuta kun petiin pääsemistä:).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paluumuuttajatar: Hyvin sanottu! Kyllä sitä ollaan jo voiton puolella. Valoa on päiväsaikaan kummasti enemmän vaikkei päivät vielä ole pituudella pilattu.

      Poista