tiistai 4. maaliskuuta 2014

Britannian taiteen aarteet

Kuva täältä.
Nyt olisi tarjolla matka Britannian taiteen historiaan kun Yle Teemalla alkaa tänään David Dimblebyn luotsaama 7-osainen sarja Britannian taiteen aarteet. Ohjelmassa matkataan aina roomalaisvallan ajoista 1900-luvun haastateltaviin, Damien Hirstiin ja Anish Kapooriin.

Osa 1: Valloittajien aikakausi (4.3.2014). Britannia oli osa Roomaa, ja siltä ajalta jäljellä on taidetta ja kulta-aarteita. Keskiajan Britannian tuottamia taideteoksia löytyy eri puolilta Eurooppaa. Ja Lontoon Tower, brittiläisyyden symboli, oli alkujaan Britannian valloittajan tunnusmerkki.

Osa 2: Palvonnan aikakausi (11.3.2014). Keskiajalla aide toimi usein palvonnan välikappaleena, ja taiteilijat loivat teoksiaan Jumalan, kuninkaan tai naisrakkauden kunniaksi. Myöhäisen keskiajan suuri muoti-ilmiö oli ritarillisuus, joka tuotti upeita seremoniallisia taideteoksia.

Osa 3: Vallan aikakausi (18.3.2014). Tudorien aikakaudella taiteessa tuli näkyä vallanpitäjien mahti, ja se sai näin ollen myös propagandistisia sävyjä. Tältä ajalta ovat peräisin mm. John Whiten vesivärimaalaukset Amerikasta.

Osa 4: Vallankumousten aikakausi (25.3.2014). 1600-luvulla brittiläiset oppivat kyseenalaistamaan kaiken, ja maassa puhkesi sisällissota. Myös tieteessä tehtiin maailmankuvaa mullistavia havaintoja. Barokkiajan loistavimpia saavutuksia Britanniassa on Lontoon St. Paulin katedraali.

Osa 5: Rahan aikakausi (1.4.2014). David Dimblebyn tarkastelukohteena on 1700-luku, jolloin syntyi uusi nautintoja janoava "keskiluokka". Britannian kultakauden taidemaalareita olivat Hogarth, Reynolds ja Gainsborough. Keskiluokan nousua symboloi myös amiraali Nelson, aatelittomana syntynyt mies joka sai hautapaikan kansallispyhäköstä.

Osa 6: Imperiumin aikakausi (8.4.2014). David Dimbleby etsii britti-imperiumin suuruudenajan jälkiä Britanniasta, Amerikasta ja Intiasta. Englantiin laivattiin tuolloin myös erikoisia taideaarteita siirtomaista. Ja siirtomaiden asukkaat tekivät toisinaan pilaa brittiläisten isäntiensä omituisista tavoista.

Osa 7: Kunnianhimon aikakausi (15.4.2014). Ensimmäinen maailmansota merkitsi mullistusta myös brittien tavassa suhtautua taiteeseen. 1900-luvun brittiläistä taidetta ovat myös televisio-ohjelmat ja teollinen muotoilu. David Dimleby tapaa lopuksi nykytaiteen kärkinimiä mm. Damien Hirstin ja Anish Kapoorin.

Britannian taiteen aarteet Yle Teemalla tiistaisin klo 20.00. 
Jaksot katsottavissa jälkikäteen Yle Areenasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti