torstai 16. tammikuuta 2014

Arkisia iloja

Vihdoin! Olen odotellut joulukuun 17. päivästä lähtien tilaamaani kirjaa, jolla on melkoisen merkittävä osa gradussani ja tänään se lopulta saapui. Jos joku tässä opiskelijakaupungissa ärsyttää niin se että kaikki kirjat ovat aina lainassa tai varattuja. Nyt puhun siis vain omasta puolestani ja taidehistoriallisesta kirjallisuudesta. Kun yliopiston rakennukset ovat remontin kourissa ja taidehistorian kirjasto on evakossa (saavuttamattomissa), sitä pitää olla melkoisen nopea tai kekseliäs saadakseen tarvittavat kirjat käsiinsä jos aikoo kurssiesseitä kirjoitella. Toisaalta taas kun onnistuu olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan voi löytää aarteita, kuten yliopiston kirjaston kirjadyykkauspäiviltä, jossa jaetaan ilmaiseksi kirjastopoistoja. Sitten kun tutkimusalana sattuu olemaan niinkin "tylsä" alue kuin kirkkotaide, joka ei muita kiinnosta, saattaa löytää erittäin hyviä opuksia omaan tutkimusalaan liittyen.

Tällä viikolla alkaneet kurssit Tunteiden ja kuvataiteen suhteesta sekä Suomen kuvataiteesta ja taidekokoelmista ovat saaneet taas huokailemaan kuinka voikin oma ala olla niin mielenkiintoinen! Kun soppaan sekoitetaan mausteeksi lemppariluennoitsijoita (mm. Pirinen, Hanka, Koivulahti), keitos on valmis nautittavaksi. Mediassa pyörineet lööpit tulevaisuuden katoavista työpaikoista ja -aloista jätän ihan omaan arvoonsa ja toivon että saan kenkäni jonkun tahon oven väliin ja teen itsestäni merkityksellisen ja työllistämisen arvoisen!
Yllä oleva kuva ei liity juttuun millään lailla, mutta koska tämä sää inspiroi ja saa hyvälle tuulelle tulette varmasti näkemään tätä maisemaa vielä monen monta kertaa. Viikonloppuna olisikin sitten juhlien paikka kun yksi nuoremmista serkuistani valmistuu ammattiin :)

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Ei ole Laajavuori, Laajavuorikin kyllä meille näkyy mutta on toisessa suunnassa :) Harju ja Vesilinna ovat kuvan oikeassa reunassa.

      Poista
  2. Voih, ihan mielettömän energisoivat värit näissä kuvissa! :) Ihanaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sini: Kiitos! Valo antaa energiaa ja tuo oranssikin on kyllä piristävä väri :)

      Poista