torstai 28. marraskuuta 2013

Jännitystä elämään

Melkoista akrobatiaa sai tänään harrastaa että sai pidettyä itsensä pystyssä. Välillä tuntui että luistimet olisivat olleet parempi, ja kenties turvallisempikin, vaihtoehto polkupyörän sijaan. Haasteellisempia paikkoja taisivat olla jäätyneet pyöränrenkaiden urat ja täysi peilijää. Kannatti mieluummin pitää tasainen vauhti ja suora linja kuin alkaa väistelemään uria. Mutkissa ja kaarteissa kieli keskellä suuta eikä äkkinäisiä liikkeitä. Hyvin meni loppujen lopuksi jopa kauppakassi ohjaustangossa roikkuen vaikka syketaso nousikin. Vanhusten puolesta hieman huoletti. Naapurin mummo oli kuulema hävittänyt liukuesteensä, mutta uskaltautui kaikesta huolimatta sauvakävelemään: "Raitista ilmaa on saatava".
Pidemmän opiskelupäivän viettäneelle tein palkkioksi Daim-täytteisiä muffinsseja. Ohje hieman soveltaen napattu Kinuskikissalta.
Kohtahan se onkin jo viikonloppu!

4 kommenttia:

  1. Liukkaalta näyttää. Minä en uskaltaisi pyöräillä tuollaisilla pinnoilla. Sen verran on harjoituksen puutetta:).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mine: Yllättävän rohkeaksi sitä on pyöräilyn suhteen vuosien varrella tullut/oppinut. Nopeampaa kuin kävely ja halvempaa kuin bussilla kulkeminen, vaikka onkin vähän kyseenalaista tällaisilla keleillä....

      Poista
  2. Oi kauhee, kun liukasta! Hui. Ihanaa joulun odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sini: Nyt on jäiden päälle satanut lunta että jäisiä paikkoja ei edes enää näe, pitää olla kahta varovaisempi. Rauhallista joulun odotusta Sinullekin! :)

      Poista