keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Santa Maria sopra Minerva

Aivan kivenheiton päässä Pantheonista on Santa Maria sopra Minerva, joka on saanut nimensä siitä että se rakennettiin suoraan antiikin aikaisen Minervan temppelin raunioiden yläpuolelle (sopra). Se on Rooman ainut goottilaistyylinen kirkko, vaikka ulkokuori antaa toisenlaisen mielikuvan. Nykyinen kirkko rakennettiin vuonna 1280 ja sitä muutettiin ja restauroitiin 1400-luvulla sekä vuosina 1848-1855.
Piazza della Minervan kulmassa näkyy Pantheon.
Piazza della Minervan aukiolla on mielenkiintoinen monumentti, jossa norsu kannattelee obeliskia. Egyptiläinen obeliski löydettiin vuonna 1665 dominikaaniluostarin puutarhasta. Gian Lorenzo Bernini veisti norsun, mutta kokonaisuuden saattoi päätökseen hänen oppilaansa, Ercole Ferrata vuonna 1667. Veistoksen kerrotaan kuvaavan paavi Aleksanteri VII:tä ja tämän hallituskautta, jossa moraali tukee ja kannattelee viisautta.
Vaalean ja yksinkertaisen fasadin takana avautuu jalokivimäinen kokonaisuus. Katse nousee ensimmäiseksi syvänsiniseen ristiholvikattoon ja sen kultaisiin tähtiin. Tämä näkymä palautti mieleeni Pariisin Sainte-Chapellen.
Kirkko on täynnä kauniita maalauksia ja koristeellisia yksityiskohtia. Tänne on haudattu muuten myöhäiskeskiajan - varhaisrenessanssin mestarimaalari Fra Angelico. Carafa-kappeli eteläisessä poikkilaivassa pitää sisällään Filippo Lippin upean Neitsyt Marian taivaaseenastumisen sekä muita freskoja vuosilta 1488-1492.
Filippo Lippin freskoja vuosilta 1488-1492.
Filippo Lippi: Neitsyt Maria yhdessä paavi Paavali IV:n sekä Tuomas Akvinolaisen kanssa.
Neitsyt Marian taivaaseenastumisen alapuolella on kuvattu paavi Paavali IV Neitsyt Marian ja teologi Tuomas Akvinolaisen kanssa.
Benozzo Gozzolini: Maria ja Lapsi siunaamassa, 1449, 254 x 130cm, tempera puupohjalle.
Tässä kirkossa kävimme vain pyörähtämässä, mikä on sääli, sillä täällä olisi ollut paljon ihanaa nähtävää pidemmänkin tutkimushetken ajaksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti