tiistai 2. lokakuuta 2012

Taru Mäntynen - Veistoksia

Varkautelaisen kuvanveistäjän, Taru Mäntysen, näyttelyn teokset ammentavat voimansa myyttisistä tarinoista, joissa miesten ja naisten rinnalle liittyvät sudet ja hirvet. Mäntynen valmistui Suomen Taideakatemian koulusta vuonna 1976 ja on työskennellyt pronssin parissa 40 vuotta. Tämä on tuonut hänelle useita palkintoja ja tunnustuksia. Lisäksi hänellä on muun muassa lukuisia julkisia teoksia ympäri Suomea. Näyttelyssä veistokset ja muutama hiilipiirros ovat aikaväliltä 1992-2012, jotka näyttävät Mäntysen käyttäneen teoksissaan samoja inspiraation lähteitä jo pitkään.
Vasemmalla: Taru Mäntynen - Tanssi keväälle, 2003, pronssi.

Galleriaan astuessa tulijan vastaanotti miltei luonnollisenkokoinen Tanssi keväälle, jossa ilveskasvoinen olento on nostanut käsivartensa kuin tanssiin kutsuun. Pintakäsittely ja patinointi olivat kaunista. Hahmon vartalo oli kuin puunrunko, jossa kirkkaaksi kiillotetut ulokkeet olivat kääpiä. Gallerian suurista ikkunoista tulviva valo kertautui kiiltävästä pronssista.

Taru Mäntynen - Pitkäjalkaisen vaellus, 2003, pronssi.
Taru Mäntynen - Villi, 1995, pronssi ja Pyörre, 2007, pronssi.

Teokset ovat voimakkaasti symbolisia, herättäen mielikuvia muun muassa Kalevalasta ja antiikin taruista, mutta metamorfoosit tuovat teoksiin myös surrealismia. Pitkäjalkaisen vaellus veistoksessa hirvenjalasta kasvaa hirven pää ja Villi teoksessa piikkinuijalla on puolestaan ilveksen kasvot. Siitä syntyi kultasarvi, on kuin moderni tulkinta kreikkalaisesta metsästyksen jumalattaresta Artemiista. Mäntynen uskaltaa luottaa materiaalin patinaan ja pintakäsittelyyn, sillä täysin kiiltävää pronssia on teoksissa maltillisesti ja perustellusti. Täysin sileäksi viimeistellyt teokset ovat harvassa, jolloin käsillä tekeminen korostuu.

Taru Mäntynen - Siitä syntyi kultasarvi, 2003, pronssi.
Yksityiskohta teoksesta Siitä syntyi kultasarvi.
Taru Mäntynen - Toinen minä, 2012, pronssi.

Mäntynen on tavoittanut materiaalissa kovan ja pehmeän vuoropuhelun jo pinnan käsittelyllä, jota ei olisi tarvinnut alleviivata villan ja koirankarvan muodossa. Varsinkin Toinen minä teoksessa karvat tuntuivat vain sievistelevältä lisältä, tuomatta kuitenkaan kokonaisuuteen mitään uutta. Kyynärpäidensä varassa makaava nainen katselee jalkojensa päässä olevaa peiliä, josta heijastuu ilvesmäiset kasvot.

Taru Mäntynen - Maan juuret, 2012, pronssi ja Lumen maa, 2001, pronssi.

Vierekkäin asetellut Maan juuret ja Lumen maa tuovat kuvaustavallaan mieleen shamanistiset rumpukalvot. Shamanismi kietoo kaikki taiteilijan teokset yhteen ajatusmaailmalla, jossa kaikella on sielu ja kaikki on elävää. Aivan kuten Mäntynenkin, joka herättää käsissään kylmän pronssin henkiin. Mäntysen teoksissa luonto, eläimet ja ihmiset ovat tasavertaisia, eivät uhka toisilleen.

Taru Mäntynen - Kiskosilmä, 2007, pronssi.

Mäntysen veistokset ja pintakäsittely toivat aika ajoin mieleen välähdyksiä edesmenneestä kuvanveistäjä Nina Ternosta, joka myös korosti luonnon merkitystä teoksissaan. Valoisaan galleriaan asetellut teokset olisivat tarvinneet hämärän tilan ja kohdevalon, jotta teosten mystisyys olisi noussut oikeuksiinsa. Kirkkaassa päivänvalossa teokset olivat kuin maan alta päivänvaloon nostetut arkeologiset löydöt.

Näyttely Galleria 12:ssa 12.10.2012 saakka.  

2 kommenttia:

  1. Siis upeita! Taivaita kurkottelevia, toista tajunnallisuuden tasoa! Voimaa etsiviä! Mitä ideoita ja näkyjä taiteilijalla onkaan! Tulee mieleen hyvin positiivinen ihminen...tai toisesta äärimmäisyydestä voimaa huutava ihminen.

    Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leila Kastelli: Olen samaa mieltä, näyttelyssä oli ihanaa kierrellä ja minusta tarvitsemme hieman mystiikkaa sosiaalisen median aikakaudella. Jotain piilotettua ja arvoituksellista, jonka haluamme löytää. :)
      Reagoitpas nopeasti tekstiin.

      Poista