keskiviikko 11. toukokuuta 2011

Sydämeltään taiteilija

 
Olen saanut töiden kautta tutustua mitä ihanampiin ihmisiin, ja Jaana ja Tarmo Suihkonen ovat yhdet heistä. Tämä ravintolayrittäjäpariskunta jaksaa hymyillä, heitä on helppo lähestyä ja ruoka, arvatenkin, on herkullista. Tämä teksti ei kuitenkaan käsittele ruokaa vaan toista aisteja hivelevää osa-aluetta: taidetta.


Taisi olla vuosi 2009 kun olin lopettelemassa silloista työsuhdettani ja kerroin Tarmolle hakevani opiskelemaan taidehistoriaa. Keskustelun edetessä hän päästi minut kurkistamaan ravintolan kabinettiin ja hämmästys oli melkoinen. Tilassa oli taulu toisensa perään maalauksia seinänvierukset pullollaan. Kysyttyäni Tarmon taiteilijakoulutuksesta sain hämmästyä lisää, hän on täysin itseoppinut. Voitto on kuulema aikoinaan tullut koulujen välisestä piirustuskilpailusta.

(Talvimaisemassa tuulahduksia Pekka Haloselta)

Ihmettelin kuinka maalaukset olivat sinne kabinetin kätköihin jääneet, kun niistä saattoi olla iloa muillekin. Huomasin Tarmon olevan töittensä suhteen hieman vaatimaton, mutta kannustin häntä tuomaan töitänsä esille. Vaimo Jaanan mukaan Tarmo on aina ollut taiteellisesti lahjakas ja hän oli se, joka osti Tarmolle aikoinaan ensimmäisen öljyvärisetin joululahjaksi vuonna 1994. Sittemmin Jaana on toiminut Tarmon kannustajana ja muusana.


(Viidakkotunnelmia kuin Henri Rousseaun teoksissa)


Lamavuodet 90-luvulla toivat ongelmia ja huolia Suihkosillekin, jonka seuraksena Tarmo alkoi purkaa tuntojaan siveltimen välityksellä kankaalle. Olisi voinut luulla, että paha olo purkautuu kankaalle synkästi ja tummin värein, mutta Tarmo ikuistikin kankaalle yhden hänen ja Jaanan yhteisen intohimonsa: Italian. Tämän jälkeen Italia-aiheisia töitä onkin syntynyt paljon. Välimerelliset, raikkaat värit, pittoreskit kujat ja tunnelmat ovat mielestäni Tarmoa parhaimmillaan. On uskomatonta katsella värinkäyttöä ja siveltimenvetoja kankaalla henkilöltä, joka ei ole käynyt päivääkään taidekouluja tai opetellut väriteorioita. Tarmo käyttää ja sekoittaa rohkeammin värejä kuin minä koskaan osaisin, vaikka kuva-artesaanin titteli onkin taskussani. Avopuolisoni K sanoikin: "Eipä taiteilijaksi koulussa opetella", ja olen tietyllä tavalla samaa mieltä. Joko taitoa on tai sitä ei ole.


(Kuvaan on piilotettu Jaanan profiili)


Juuri itseoppineisuus on yksi Tarmon maalausten viehätysvoimasta. En haluaisi ohjailla hänen tekemistään, sillä tuntuu että jotain hänen hengestään menisi rikki. Juuri sääntöjen, tyylien ja teorioiden vaikuttamattomuus hänen tekemiseensä tekee töistä ainutlaatuisia. Ne eivät rajoita häntä, hän maalaa juuri niin kuin parhaaksi näkee ja tuntee. Silti voin löytää hänen töistään yhtymäkohtia taidehistorian klassikoihin ja mestareihin.

(Tämä Firenzen Ponte Vecchion silta on ehdottomasti suosikkini, vaikka se ei olekaan kehystettynä taikka esillä.)

Suihkoset ovat menettäneet sydämensä Italialle ja sinne he suuntaavatkin aina kun mahdollista. Tarmo maalaa ulkoilmassa kuten impressionistit aikoinaan tai luonnostelee näkymiä luonnoslehtiöönsä. Haikeana olen kuunnellut heidän tarinoitaan lukemattomista Italianmatkoista, sillä sinne tahtoisin joskus itsekin. Tarmon maalauksia voi vielä hetken ihailla nykyisen ravintolan seinillä, mutta Suihkosille puhaltavat uudet tuulet ja he siirtyvät kesäkuussa Kallavesj ravintolan omistajiksi Kuopion keskustaan. Luulenpa että Tarmon maalauksia saadaan ihailla myös tulevan ravintolan seinillä. Hänen taidoistaan kertoo myös se, että italialainen ravintola Trattoria Scavolino tilasi häneltä maalauksen kadusta, jonka varrella ravintola sijaitsee.
 

10 kommenttia:

  1. Ponte Vecchio on minunkin suosikki, onneksi siinä ei ole noita kehyksiä

    VastaaPoista
  2. Kauniita! Toivottavasti taiteilija jatkaa uusien töiden tekemistä :)

    VastaaPoista
  3. Ihan mielenkiinnosta muuten (ei liity tähän aiheeseen), mikä on sinun lempiaikakautesi tai -tyylisi taidehistoriassa ja ehkä miksi, jos osaat perustella?

    Olisi muutenkin kiinnostavaa kuulla sinusta enemmän, ehkä voisit tehdä postauksen itsestäsi ja suhteestasi taidehistoriaan, kuinka päädyit alalle, mitä haluaisit tehdä tulevaisuudessa tms. Tietenkin siis vain jos olet itse ok sen kanssa että kerrot yksityisasioitasi eetteriin.

    Pyrin itse tänä keväänä Helsingin Yliopistoon lukemaan taidehistoriaa, joten tietysti myös opinnoista kertovat postaukset (kuten se museologiasta kertova oli mielenkiintoinen!) kiinnostavat minua paljon :)

    VastaaPoista
  4. Klavvyminx: Kiitos viestistäsi,taidan kirjoitella aiheesta jonkinlaisen postauksen jahka koulukiireet hieman helpottavat. Eihän tämä "uravalinta" nyt mikään huippusalainen tieto ole ;P
    Toivotan sinulle onnea Helsinkiin! Toivotaan että pääset opiskelemaan :)

    VastaaPoista
  5. Tykkään minäkin!

    Tuo punainen talo on viileällä taustavärillä hehkuu ja kutsuu, jotakin palavaa ilta-aurinkoa.
    Mutta suosikkini on tuo kanto, jossa kytee vielä elinvoimaa ja huomaamaton orava. Se on niin rauhallisen maanläheinen ja siinä on jotakin valtavan herkkää. Sen laittaisin seinälleni, ja sopisikin tupani seinälle.

    VastaaPoista
  6. Täältä on hävinnyt, kuten monen muunkin blogisivuilta tekstejä, ainakin kommentteja.

    Tykkään kovasti noista töistä! Tuo punainen talo on tosi hemaiseva, lämmittää, kutsuu kylään. Mutta tuo harmaja kanto ydinliekkineen on suosikkini.

    VastaaPoista
  7. Ei kai koulutus lahjakkaallekaan ole pahasta? Minustakin oli jännä, että näissä töissä oli yhtymäkohtia tunnettuihin taiteilijoihin ja tyylisuuntiin. Minun suosikki on ehdottomasti tuo oranssinpunainen talo.

    Luonnossa maalaamista pitäisi kyllä ehdottomasti harrastaa.

    VastaaPoista
  8. En ole entinyt tänne pitkään aikaan, mutta nyt saankin nauttia monesta postuksestasi! Ihania nämä taulut, tuo toiseksi viimeisenä oleva punaoranssi talo on suosikkini.

    VastaaPoista
  9. Kuukki: Mukavaa että pääsit nyt vierailemaan :) Se sama punaoranssi talo on minun toinen suosikkini!

    VastaaPoista
  10. Metsätonttu: Kummallista, muistan lukeneeni sinun kommenttisi jo aiemmin! Minne lie kadonnut...?!

    tuike: Ei koulutus toki pahasta ole, mutta se ei minusta ole välttämätöntä silloin kun maalaa omaksi ilokseen. Ja keskustelin tuossa hetki sitten ystäväni kanssa joka valmistui kuvataiteilijaksi, ja olimme sitä mieltä että kuvataiteilijoita koulutetaan Suomessa liikaa (väenpaljoutta on monella muullakin alalla). Kaikki eivät koskaan tule saamaan elantoaan taiteesta ja yksittäisten taiteilijoiden erottuminen massasta vaikeutuu suuren määrän vuoksi.

    Taiteilija - taide - yleisö kysymys on kyllä vaikea.

    VastaaPoista